Heipä hei Helsinki

Lentokentän koronatestijonossa oli tungettuna samaan tilaan yhdellä kertaa enemmän ihmisiä kuin mitä olin nähnyt Brysselissä viikkoihin. Tulin viikko sitten Suomeen, ensin etätöihin ja sitten joulunviettoon. Kahden "tikkua nenään" -kokemuksen ja kahden negatiivisen testituloksen jälkeen olen viettänyt aikaa lähinnä siskon nurkissa Helsingissä.

Helsingissä yllättää, miten tavallista kaikki on, kuin pandemiasta ei olisi oikein tietoakaan. Pitkän lockdownin jälkeen on outoa, mikä kaikki periaatteessa olisi Suomessa auki ja mahdollista. Hämmästyttävän monet ihmiset kulkevat edelleen ilman maskeja metroissa ja kauppakeskuksissa. Kun kävelin avonaisten lounasravintoloiden (!) ja baarien (!!) ohi, ihmiset niiden sisällä olivat aivan ihmeellinen näky. Äkkiä siihen Brysselissä tottui, että ihan kaikki oli kiinni ja kiellettyä.

Tutut kulmat Vallilassa ovat ennallaan ja lempipaikat vielä sijoillaan. Tekisi niin mieli mennä suosikkikuppiloihin, mutta yritän malttaa olla menemättä. Vieressä Kalasatama on reilussa vuodessa kasvanut kohisten, kokonaisia uusia kortteleita, joissa valot ikkunoissa kertovat jo asukkaidenkin olevan paikalla. Olen nähnyt ystäviä lähinnä pitkillä kävelyretkillä, tavallaan on ollut kivaakin kierrellä eri kaupunginosissa.

Belgian valoisan syksyn jälkeen pimeys ja tihkusade eivät aivan ole sellainen talven luminen ihmemaa, jota Suomi-lomalta toivoin. Olen haaveillut äkkilähdöstä Lappiin, mutta tuskinpa tällä kertaa onnistuu. Meri ja metsät ovat onneksi stadissa kaikkialla niin lähellä, ne ovat tervetullutta vaihtelua kaupungissa kyhjöttämiseen kurjallakin kelillä.