Vuoden viimeinen päivä

Best nine 2019

Viimeisiä viedään tältä vuodelta, eli vuorossa on jo perinteinen vuosikooste. Aiemmat koosteet löytyvät vuosilta 20172016 ja 2015.

Matkailurintamalla alkuvuosi oli hiljainen, mutta kesä ylitti kaikki odotukset. Heinäkuussa lähdin ripulireissulle Beniniin, ensimmäistä kertaa Afrikkaan. Länsi-Afrikassa Atlantin aaltojen äärellä vietin ikimuistoiset kaksi viikkoa ja kirjoitukset sieltä ovat blogin vuoden luetuimpia juttuja.

Afrikasta jatkoin matkaa Alpeille. Kolme viikkoa Chamonix'ssa olivat vuoden kiistaton kohokohta. Kiipesin, kiipesin ja kiipesin. Pitkiä reittejä, hienoja reittejä. Ensimmäisiä alppireittejä, ensimmäisiä öitä vuoristomajoissa. Syksyllä pistäydyttiin vielä Norjassa vuoria ja auringonlaskua katsomassa. Joulukuussa pääsin työn merkeissä palaamaan rakkaaseen Belgiaankin.

Kiipeilyssä talvi alkoi jääkiipeilyn saloihin perehtyen, kesäkausi käynnistyi kunnolla kevätretkellä Bohusläniin. Pari viikonloppua Kustavissa, yksi Olhavalla, edellä mainittu Alppireissu ja lukuisia aurinkoisia päiviä lähikallioilla. Syksyn tullen takaisin sisähalliin, kohta taas jääkiipeilyn pariin, kunhan talvi tulisi eteläänkin. Kiipeilyn ohella viihdyin muutenkin luonnossa, kiersin useampia kansallispuistoja ja nautin metsän tuoksusta, hiljaisista soista.

Työelämässä itsevarmuus ja usko omaan tekemiseen kasvoivat pikkuhiljaa. Loppuvuodesta vaihdoin uusiin tehtäviin, joissa tulen toivottavasti tulevana keväänä kehittymään ja kasvamaan vielä paljon lisää. Ihmissuhderintamalla riitti sekalaista säpinää ja pienenlaisia pettymyksiä, itseen ja toisiin.

Lopputulemana todettakoon, että tämä oli aivan kelvollinen vuosi. Sopivassa suhteessa huveja ja harmeja, kirkasta iloa ja onnistumisia, välillä synkkää rämpimistä.  Blogin puolelle niistä on pilkahdellut palasia silloin, kun siltä on tuntunut. Samaa aion jatkaa ensi vuonna.

Vuosi lyhyesti lukuina:

  • 9 käytyä maata (Ruotsi, Ranska, Sveitsi, Italia, Benin, Togo, Etiopia, Norja, Belgia)

  • 193 treenikertaa, joista yli sata kertaa kiipeilyä eri muodoissaan

  • 27 luettua kirjaa, lähinnä matkakirjoja ja kotimaista kaunoa

Edellinen
Edellinen

Kapua 2019 Etiopia -tiimissä mukana!

Seuraava
Seuraava

Oodi kirjoille!