Alkukesän kuulumisia

pyöräily Antwerpen

En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään. Ehkä kesäpuhteena kirjoittelen jutut julkaisukuntoon.

Niistä kuulumisista: kesälomaa odotellessa. Keski-Euroopan kalenteri ei valitettavasti pääty juhannukseen, vaan toimistolla on oltava vielä heinäkuun puoliväliin saakka. Onneksi Belgiassakin voi tehdä kaikenlaista, olen käynyt kiipeilemässä, ystäväni kanssa Antwerpenissä pyöräilemässä ja pian pikkusiskoni Suomesta tulee tänne käymään.

Vaikka arki Brysselissä onkin ollut varsinkin kevään koronakooman jälkeen aivan mainiota nyt kun paikat ovat lockdownien jälkeen taas auki, on ensimmäisen koronarokotuksen myötä ajatus matkustamisesta alkanut tuntua entistä mahdollisemmalta. Toisen rokote-shottini aika on jo aivan pian, hurraa! Kiitos lääketiede!

Aix-les-bains
Aix-les-bains

Pääsin jo viime viikonloppuna pitkästä aikaa matkustamisen makuun, kun kävin ystäväni kanssa viikonloppureissulla Ranskassa. Kohteeksi valikoitui satunnaisotannalla Aix-les-bains, pienehkö kaupunki Savoiessa, Itä-Ranskassa. Paikka on tunnettu lähinnä isosta turkoosista järvestään.

Vaikka keli oli pilvinen, oli ihanaa polskia kirkkaassa raikkaassa vedessä ja nukkua valkoisissa hotellilakanoissa. Brysselin pölyt oli ihana karistaa pikku retkellä toisiin maisemiin. Aix-les-bainissa oltiin jo aivan Alppien tuntumassa ja kukkulat kohosivat ympärillä, horisontissa näkyi paikoitellen jo ihan lumihuippuisiakin vuoria, joita katselin kaivaten. Lomalla sitten oikeasti vuorille, sillä eihän se ole kesäloma eikä mikään, jos ei jäärautoja tarvitse!

How to do nothing kirja

Sain reissussa luettua Jenny Odellin kirjan How to do nothing. Nimestään huolimatta kirja ei anna vinkkejä siihen, miten katkaista twitterissä roikkuminen ja muuttaa erakoksi vuorille, vaan on enemmänkin runsaan tausta-aineiston kanssa keskustelevaa pohdintaa keskittymisen, huomion ja havainnoinnin teemoista ja ikään kuin modernisti juurevasta elämästä. Tai kuten eräs kommentaattori Goodreadsissa luonnehti:

Collective self-help for middle-class leftist intelligentsia. Has the feeling of taking a leisurely stroll with your loony hippie friend who is at once an overeducated ecosocialist and a crackpot Zen mind-hacker.

Kaheleita hippikavereita kuunnellen kohti kesälomaa, kiitos!

Edellinen
Edellinen

Päiväretki Hollantiin: Maastricht

Seuraava
Seuraava

Kevyt työpiste kotiin - Fem work desk