Toukokuu Alpeilla tulee täydelliseen saumaan, kun Brysselissä EU-vaalien takia hiljenee. Nyt edessä on neljä viikkoa vuorielämää, ja kesäkuun EU-vaalien odottelua.

Olen kiivennyt, ja kiivennyt. Viime kesänä tuntui, että kiipesin vähän liian helppoja, tänä vuonna olen yrittänyt kovempaa. Välillä se on tarkoittanut riemukkaita onnistumisen kokemuksia, välillä sitä, että reiteiltä on tullut turpaan aivan sata-nolla.

Kevään reissuputki tuli päätökseensä, kiersin Eurooppaa ensin talvilajien parissa Norjasta Itävaltaan, sitten vielä työmatkalta Strasbourgista ystävien kanssa viikonlopuksi Pariisiin.

Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa.

En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään.

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä.

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille, Ranskan Brianconiin.

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin.

Sain Instagramissa useampia kyselyjä tämän kesän Chamonix-reissun aikana kiivetyistä reiteistä ja ajattelin jakaa vastaukseni myös täällä blogin puolella täydennettynä myös parin vuoden takaisen retken reittisuosituksilla.

Epävarmuus leimasi kesän suunnitelmia, kuten tietysti kaikilla muillakin. Kesäkuun puolella ilmoittauduin kuitenkin alppikiipeilyn tekniikkakurssille Chamonix'hin. Vuorilla on helppoa pitää väliä ihmisiin ja kesä ilman kiipeilyä tuntui tympeältä ajatukselta.

Belgiaan muutto tuntui jääkiipeilyn osalta melkoiselta tuomiolta, täällä kun ei siihen ole tietenkään mitään mahdollisuuksia. Syksyllä kun ensimmäiset kuvat pohjoisen putouksilta alkoivat täyttää Instagramin kuvavirtaa, iski ahdistus: menisikö koko talvi ohi ilman yhtään mahdollisuutta päästä potkimaan jäätä.

Alan olemaan mestari työ- ja huvireissujen yhdistelyssä, vuoden ensimmäinen matka oli taas tällainen kombo. Pyyhälsin suoraan Strasbourgin työviikon päätteeksi Alpeille jääkiipeilemään viikonlopuksi.

Euroopan parlamentissa työskentely tarkoittaa säännöllisiä matkoja Ranskaan, sillä keskimäärin kerran kuussa koko parlamentti siirtyy viikoksi Strasbourgiin täysistuntoon. Strasbourg sijaitsee Alcasessa Ranskan ja Saksan rajan tuntumassa.

Jotkut paikat tuntuvat hetkessä omilta. Sellaisilta, joista ajattelee saman tien, että jos asuisin tässä kaupungissa, kävisin täällä usein. Le Kitchen Café Lyonissa on juuri tällainen paikka.

Lyonista oli ennakkoon vaikea saada otetta, mutta parissa päivässä lämpeninin lopulta kaupungille. Erityisen vaikuttavia olivat valtavat seinämaalaukset.

Chamonix'n kiipeilyreissun loppupuolella pääsin kiipeämään elämäni ensimmäisen varsinaisen kunnollisen pidemmän alppireitin, Arête des Cosmiquesin.