Kalliokiipeilyä Espanjassa - Montserrat ja Rodellar

Tällainen paatunut ateistikin alkaa kiitellä jumalia siitä, että kevätkaudelle osuu useampia pitkiä viikonloppuja erinäisten taivaallisten sattumusten kunniaksi. Nyt toukokuussa otettiin ystävien kanssa ilo irti ylimääräisistä vapaapäivistä ja pyyhällettiin Espanjaan kalliokiipeilemään.

Reilun viikon reissu tuntui vieläkin pidemmältä, sillä kohteita oli tavallaan useampi: ensin kiivettiin pari päivää Montserratissa, sitten pidettiin lepopäivä Barcelonassa kaupungilla ja loppuviikoksi ajettiin vielä Rodellariin.

Gelida - kätevä lähikallio Barcelonassa

Ajettiin päivässä Brysselistä Barcelonaan, jossa yksi ystäväni asuu. Mentiin ensiksi porukalla pienelle Gelidan kalliolle, joka oli kätevästi alle puolen tunnin päässä Airbnb:stämme. Pitkän automatkan jälkeen oli kiva kiivetä rentoja reittejä ja hakea taas tuntumaa kallioon.

Gelidasta jäi mieleen erityisesti reitti nimeltä Classica, helppo, mutta hauska kruisailu. Kuvia ei tuolta päivältä tullut otettua, mutta paikan topo löytyy helposti netistä.

Montserrat - jännittäviä kongolomeraattitorneja

Montserratin luostarivuori on suosittu nähtävyys, mutta sieltä löytyy myös veikeää kiipeilyä. Kivenlaatu on tosi erikoista: konglomeraatti on kuin betoniin olisi valettu irtokiviä. Murkuloiden koko vaihtelee, parhaimmat otteet ovat perunankokoisia ja kummallisesti kohollaan pinnasta. Reitit, jotka kiipesimme eivät olleet minusta erityisen irtonaisia, mutta joissain topoissa irtokivistä varoiteltiin.

Ensimmäisenä päivänä otettiin tavoitteeksi 98 Octanos -niminen reitti Magdalena Superior -pilarista. Neljän köydenmitan reitti alkoi loivalla rinteellä, ainut haaste oli löytää pultteja seinästä. Toinen kp oli vähän kiipeilyllisempi ja kolmas köydenmitta olikin sitten reitin kruunu: 6a/b, oli jyrkkää ja jännää. Revin jollain ilveellä itseni pultilta toiselle ja aika taistellen ankkurille. En oikein osaa edes sanoa mistä moinen hermoheikkous oli peräisin, kun otteet olivat ihan OK ja mitään todellista hätää ei ollut, mutta pelotti niin perkeleesti kiivetä. Kaveri liidasi viimeisen helpomman kp:n ja maisemat topista alas luostarille olivat kyllä worth it. Kahden lyhyen laskeutumisen jälkeen palattiin vaelluspolulle. Naurattaa aina kiivetä turistipaikoissa, täälläkin kiipeilyköydet repuissa saivat monia uteliaita katseita matkalla alas.

Toisena päivänä tikattiin viereiseltä Gorra Frígia -pilarilta reitti nimeltä Òpera Prima, 5 köydenpituutta, vaikeimmillaan 6a. Alku oli helppo, mutta pultit harvassa. Yläosan jyrkemmillä pätkillä oli ihan kivaa kiipeilyä. Kaveri liidasi tällä kertaa vähän enemmän, kun itsellä painoi edellisen päivän repiminen fyysisesti ja henkisesti. Hyvä reitti, edelliseen verrattuna jatkuvampi ja yhtenäisempi. Huipulta jaettiin laskeutumisköydet ranskalaisten poikien kanssa ja laskeuduttiin takaisin pilarin juurelle.

Itse tykkäsin tutinasta huolimatta Montserratissa kiipeilystä kovasti, siellä pääsi lyhyellä lähestymisellä ja pienellä vaivalla sopivasti seikkailun tuntuun ja tornien päälle toppaaminen oli hauskaa. Kauden ensimmäisillä multipitcheillä köysihommat ja ankkuritoiminta olisi voinut olla sukkelampaakin, mutta suuremmilta säädöiltä ja sekoiluilta vältyttiin.

Lähestymiset tehtiin molempina kiipeilypäivinä samalla kaavalla: ensin erittäin Wes Anderson -henkisellä Aeri de Montserrat -gondolihissillä ylös vuorelle (hinta n. 13 euroa meno-paluu). Laiskojen lähestyjien kruunaamattomana kuningattarena vaadin, että otettiin vielä luostarin kulmalta Sant Joan -funikulaari ylemmäs. Funikulaarin yläasemalta lähestyminen oli suoraviivaisesti polkua vajaan vartin verran reittien juurelle.

Etukäteen monet tutut varoittelivat, että greideihin kannattaa Montserratissa suhtautua varauksella. Toki uudessa paikassa ja uudenlaisella kivenlaadulla on aina vähän totuttelua, mutta minusta ainakin näillä reiteillä taso oli suht kohdallaan – kiipesin sitä tasoa, mitä muuallakin.

Rodellar - kovaa yrittämistä

Ennen matkaa pohdittiin jonkin verran, mihin kiipeilypaikkaan Espanjassa mennään. Rodellarin ohella mietittiin Siuranaa ynnä muita. Rodellar kuitenkin valikoitui kohteeksi, koska siellä enemmän helpompiakin reittejä, porukan taso oli kuitenkin selkeästi alle seiskan kaikilla. Vuokrattiin Airbnb:stä kiva talo vajaan puolen tunnin ajomatkan päästä Rodellarista Biergen kylästä.

Rodellar on joen kaivertama kanjoni. Kiivettävää on ihan hitosti monilla eri sektoreilla, suunnistamisen avuksi ostin Barcelonasta alueen topon, 27cragsistä löytyy myös jotain. Ensimmäisenä päivänä Rodellarissa suunnattiin La Fuente -sektorille. Joen rannassa oli kiva seinä ja paljon helppoja reittejä. Kiipesin nimettömän 6a+:n vähän projektihenkisesti, yritin reittiä suoraan liidinä ja otin kokeeksi myös muutamia liidipannujakin rohkeuden etsimiseksi. Lopulta toisella kunnon liidiyrityksellä reitti meni puhtaasti ankkurille.

Toisena päivänä palattiin aluksi La Fuenteen muutamille reiteille. Iltapäivällä siirryttiin Prince Sans Rire -sektorille. Hieno katto ylempänä rinteessä, mutta kiipeilyn osalta oli melko farssi.

Olin tutkaillut etukäteen yhtä kiinnostavaa tufa-reittiä. Lähdin siitä liidaamaan, en päässyt kuin pari pulttia ylöspäin ennen pakkeja. Seuraavaksi sain kaverille pienet kilarit, kun hän kiipesi “minun reittini”, ja lopulta kävi ilmi, että olin ollut ihan väärällä reitillä alun perinkin... Kun oikea reitti löytyi, lähdin kiipeämään, pääsin vähän matkaa ylöspäin ilman ongelmia, kunnes kiipesin pultin yli enkä saanut seuraavaa klipattua ja panikoin ihan huolella. Kiipesin jollain ilveellä alas edelliselle jatkolle ja olin melko valmis heittämään kiipeilykamat roviolle ja hankkimaan parempia harrastuksia. Tosi kypsää ja aikuista!

Viimeisenä päivänä kiivettiin vielä Palomera-sektorilla. Oli ihan leppoisaa vielä nauttia paikasta, mutta tässä vaiheessa kiipeilypäiviä oli jo pohjalla sen verran, että palautuminen ei selvästikään ollut riittävää. Kokeilin yhtä vaikeampaa reittiä yläköydessä ja yritin liidata kivanoloista 6b:tä, mutta muuten otin aika iisisti enkä puskenut väkisin mitään.

Kiipeilyreissu kokonaisuudessaan oli aivan valtavan onnistunut. On kiva huomata, että pystyn yrittämään kovempaa ja putoamisen pelon selättäminenkin otti ehkä pieniä askelia eteenpäin. Huhtikuun Nepalin reissua varten treenasin kestävyyskuntoa pitkin talvea, ja nyt Himalajan reissun jälkeen on ollut aivan ihanaa palata kiipeilyseinille. Kiitos loistavan reissuseuran, oli kiipeily ja muu hengailu hurjan hauskaa. Rodellarissa oli hienoja reittejä ihan liikaa, pitää tulla uudelleen!

Paluumatka Brysseliin kestikin sitten Ranskan ruuhkissa yli 17 tuntia autossa, siitä ei tarvise puhua enempää…