Vietin joulua kalliokiipeilyn parissa Espanjassa. Kiipeilyn osalta Costa Blanca yllätti iloisesti. Parhaimmillaan t-paitakelit ja mukavasti monia keskenään erilaisia kallioita lyhyen ajomatkan päässä majapaikasta.

Kummallinen kesä, tavallaan on tapahtunut kaikkea ihan valtavasti, ja toisaalta tuntuu, että kesä on valunut sormien välistä jos nyt ei ihan hukkaan, niin vähän sinne päin kuitenkin.

Toukokuussa otettiin ystävien kanssa ilo irti pitkästä viikonlopusta ja päräytettiin Espanjaan kalliokiipeilemään. Viikon reissu tuntui pidemmältä, sillä kohteita oli useampi: ensin kiivettiin pari päivää Montserratissa, sitten pidettiin lepopäivä Barcelonassa kaupungilla ja loppuviikoksi ajettiin vielä Rodellariin.

Marraskuun alussa matkustin kiipeily-/vaellusreissulle Ecuadoriin. Kiipesimme Ecuadorin kolmanneksi korkeimmalle vuorelle Cayambelle 5790 metriin. Olin myös ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikassa, jännittävää!

Listailin tavoitteitani ensin alkuvuodelle ja sitten kuluneelle kesälle, ja nyt onkin vuoden viimeisen tällaisen tavoitepostauksen aika tälle vuodelle. Kesän kuviot sujuivat suunnitelmien mukaan, vietin hyvää aikaa Alpeilla, lenkkipoluilla ja ranskan kurssilla.

Viime kesän alppireissulta multa jäi vähän hampaankoloon. Olin silloin kuukauden Chamonix’ssa, ja tuntui, että silloin tuli mentyä vähän liian helppoja reittejä ja sellaiset isot ponnistelut ja omien rajojen etsimiset jäivät vähemmälle.

Olen kiivennyt, ja kiivennyt. Viime kesänä tuntui, että kiipesin vähän liian helppoja, tänä vuonna olen yrittänyt kovempaa. Välillä se on tarkoittanut riemukkaita onnistumisen kokemuksia, välillä sitä, että reiteiltä on tullut turpaan aivan sata-nolla.

Aloitin jääkiipeilyn talvella 2018 ja siitä lähtien olen joka talvi yrittänyt käydä nakuttelemassa edes vähän jäätä, ettei aivan unohdu, millaista hommaa se on. Tänä talvena innostuin ilmoittautumaan Pohjois-Norjassa Narvikin takana järjestettävään Arctic Ice Festival -jääkiipeilytapahtumaan.

Törmäsin Geiykbayirin kiipeilyalueeseen ensimmäistä kertaa muistaakseni Pipo silmillä -blogissa muutama vuosi sitten enkä sen jälkeen ollut juuri suonut paikalle ajatuksia. Marraskuussa oli viikko lomaa töistä, ja kun löyhät suunnitelmat lähteä kiipeämään Espanjaan tai Kreikkaan kariutuivat, muistin yhtäkkiä Geyikbayirin.

Vaikka ikkunan takana täällä Brysselissä sataakin tänään lunta, on kevät jo pitkällä. Listasin syksyllä talven treenitavoitteita tosissani, mutta niinpä vaan korona pisti täällä Belgiassa kiipeilyhallit lokakuun lopussa kiinni, eivätkä ne ole sen jälkeen oviaan avanneet.

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä.

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin.

Kiipeilykesä 2020 oli koronasta huolimatta tosi onnistunut. Paljon hyviä päiviä niin Belgiassa ja Luxemburgissa paikallisilla kallioilla kuin Alpeilla vuoristomaisemissa. Nyt kun ulkokausi alkaa olla kasassa, olen yrittänyt keksiä tulevalle talvelle tavoitteita ja tekemistä.

Sain Instagramissa useampia kyselyjä tämän kesän Chamonix-reissun aikana kiivetyistä reiteistä ja ajattelin jakaa vastaukseni myös täällä blogin puolella täydennettynä myös parin vuoden takaisen retken reittisuosituksilla.

Eipä mennyt kuin pari viikkoa viime kerrasta, kun kurvattiin taas auton nokka kohti Luxemburgia kiipeilyretken merkeissä. Vaikka Keski-Euroopassa intiaanikesä on tuonut hellelukemiin yltävän lämmön takaisin, on ilmassa silti syksyn tuntua.

Kun minnekään muualle ei oikein pääse menemään, niin naapurimaahan Luxemburgiin sentään pääsee koronarajoituksista huolimatta. Houkuttelin kaverini kiipeilyretkelle Berdorfiin viime viikonlopuksi, ja se olikin loistoidea.

Epävarmuus leimasi kesän suunnitelmia, kuten tietysti kaikilla muillakin. Kesäkuun puolella ilmoittauduin kuitenkin alppikiipeilyn tekniikkakurssille Chamonix'hin. Vuorilla on helppoa pitää väliä ihmisiin ja kesä ilman kiipeilyä tuntui tympeältä ajatukselta.

Afrikan mantereen korkeimpana vuorena Kilimanjaro on haluttu kiipeilykohde Tansaniassa. Matkalla opitun viisauden mukaan kokemuksen ja koettelemuksen raja on välillä häilyvä, mutta mitä useammat yöunet omassa sängyssä on takana, sitä vaikuttavammalta kokemukselta koko matka tuntuu.

Belgiaan muutto tuntui jääkiipeilyn osalta melkoiselta tuomiolta, täällä kun ei siihen ole tietenkään mitään mahdollisuuksia. Syksyllä kun ensimmäiset kuvat pohjoisen putouksilta alkoivat täyttää Instagramin kuvavirtaa, iski ahdistus: menisikö koko talvi ohi ilman yhtään mahdollisuutta päästä potkimaan jäätä.