Kuinka kiivetään Kilimanjarolle
No niin ystävät ja kylänhenkilöt, aika rykäistä ulos matkakertomus Kilimanjaron kiipeämisestä. Lähdin pari viikkoa sitten Tansaniaan ja palasin reissusta nyt viikonloppuna. Matkalla opitun viisauden mukaan kokemuksen ja koettelemuksen raja on välillä häilyvä, mutta mitä useammat yöunet omassa sängyssä on takana, sitä vaikuttavammalta kokemukselta koko matka tuntuu.Afrikan mantereen korkeimpana vuorena Kilimanjaro on haluttu kiipeilykohde. Kilimanjaro on siitä poikkeuksellinen vuori, että se ei ole osa mitään vuoristoa vaan seisoo yksin ja ylväänä Tansaniassa Kenian rajan tuntumassa. Reaktioni oli jossakin kauhun ja ihastuksen välimaastossa, kun vuoren lumipeitteinen huippu ensimmäistä kertaa pilkahti pilvien lomasta kun ajoimme pikkubussilla vuoren juurelle.
Matkan valinta ja seurue
Pidemmän ajan suunnitelmissani siintävät monenlaiset kiipeilyreissut tulevaisuudessa eri puolille maailmaa. Tässä vaiheessa kiipeilyharrastusta Kili tuntui sopivankokoiselta palalta purtavaksi: viikon vaellus, aiempiin kokemuksiini verrattuna reilusti lisää korkeusmetrejä, mutta silti selkeästi vaellushuippu kesäolosuhteissa. Kilimanjaron kiipeäminen ei edellytä teknistä kiipeilyä eikä varsinaista jäätiköllä liikkumista. Vuoren lisäksi mahdollisuus päästä tutustumaan Tansaniaan kiehtoi kovasti.Lähdin reissuun matkatoimisto Aventuran matkalle. Sen lisäksi, että matka osui sopivasti kalenteriini, valitsin Aventuran ennen kaikkea siksi, että aiemmat kokemukseni kyseisen firman järkkäämistä reissuista ovat olleet hyviä. Homma yksinkertaisesti toimii.Matka oli melko hintava, mutta reissun päällä opin mm. Kilimanjaron kansallispuistomaksujen olevan melko korkeat. Näillä rahoilla pidetään aluetta kunnossa ja luontoa siistinä, sopii minulle. Kehittyvissä maissa matkustaessa yritän olla tarkka myös siitä, että jengi joka tekee matkastani mahdollisen, saa työstään asiallisen korvauksen ja kohtuulliset työolot. Tästä syystä halvin matka ei todellakaan ole paras, vaan usein alhaisen hinnan tuloksena joku ketjussa kärsii. Meidän kiipeilyporukan mukana kulki yli 30 hengen entourage paikallisia oppaita, kantajia, kokkeja ja muita duunareja. Aivan rautaisia ammattilaisia ja tosi mukavia tyyppejä.Meitä suomalaisia asiakkaita oli porukassa kahdeksan. Ennalta tuntemattoman ryhmän kanssa synkkasi pääosin tosi mukavasti, oli ilo olla juuri näiden ihmisten kanssa kiipeämässä. Matkanjohtajana toimi vuorikiipeilijä Anni Penttilä, joka klaarasi kaikenlaisia vuorella vastaan tulleita erikoistilanteita varmalla otteella ja kannusti jokaista meistä parhaisiin mahdollisiin suorituksiin, iso kiitos siitä! <3 Annin kirjoituksen tältä reissulta voit lukea hänen blogistaan.
Rongai-reittiä pitkin ylös
Kiipesimme Kilimanjarolle Rongai-reittiä. Reitti lähtee nousemaan sademetsästä vuoren pohjoispuolelta. Verrattuna vuoren eteläpuolelta nouseviin suositumpiin ja nopeampiin reitteihin, Rongailla saa kävellä rauhassa. Useimmissa leireissä oli meidän lisäksemme vain yksittäisiä toisia porukoita telttoineen. Leireissä ei ole juuri kiinteitä rakennuksia ja muutenkin tuntuu kuin olisi vuorella täysin erityksissä kaikesta ulkomaailmasta.Viikon kestävän vaelluksen tempo on alkupäivinä verkkainen ja päivät aika kevyitä. Hitaampi nousutahti antaa hyvin aikaa sekä tottua korkeuteen että valmistaa kehoa kovempiin kävelypäiviin. Vaelluksen aikana sää suosi, saimme kulkea ihanassa auringonpaisteessa. Iltapäivisin iskivät pienet sadekuurot. Pidimme porukalla sadetta lyömällä korttia messiteltassa teekuppien kanssa, ei mitenkään kurjaa sekään.Neljäntenä päivänä yövyimme mielettömällä leiripaikalla näyttävän Mawenzi-vuoren juurella 4300 metrissä. Siitä homma muuttui totisemmaksi, kun edessä oli vaellus hiekkaisen laakean satula-alueen yli kohti viimeistä leiriä, School Hutia 4800 metrin korkeudessa. Pitkä päivä kuuman auringon paahtaessa oli aika rankka ja tulevan yön huipulle lähtö alkoi jo jännittää mielessä.
Rankka huiputuspäivä
Kun olin jo seitsemältä valunut makuupussiin ja yrittänyt sitkeästi saada unen päästä kiinni, olin kellon soidessa iltayhdeltätoista nukkunutkin jonkun tunnin. Pimeässä yössä tihutti kevyesti vettä, kun kiskoin illalla valmiiksi kokoamani vaateparren niskaan ja mutustin vähän velliä ja teetä "aamiaiseksi". Kun kello löi tasan 00:00, porukkamme lähti oppaan perässä tunkkaamaan ylös rinnettä kohti kraaterin reunaa.Nousun ensimmäiset kaksi tuntia olivat aika karseat. Seuraavat kaksi tuntia vähän helpommat. Sitä seuraavat kaksi tuntia taas aivan hirveää rääkkiä. En uskaltanut katsoa pimeässä ylös, jotta edellisten ryhmien otsalamppujen valot eivät kavaltaisi, miten kaukana kraatterin reuna vielä olikaan.Kuljimme aika tiukassa rytmissä, tauoilla oli pakko sulloa vettä ja evästä sisäänsä ja vaatetta päälle parhaansa mukaan. Korkeus ei kohdallani tuntunut lainkaan pahalta, mutta voimat olivat muuten todella lopussa. Kaverini kysyi, mitä mietin silloin, kun kiivetessä väsyttää. Tälle vuorelle ei todellakaan noustu positiivisten ajatusten saattelemana, vaan silkkaa saatanaa hiljaa mielessä kiroten.En vieläkään ymmärrä, millä onnistuin kampeamaan itseni viimeiset metrit ylös Gilman's pointille 5 756 metriin. Sisulla ehkä. Ainakaan lihaksissa ei ollut mitään jäljellä.Pidimme kunnon tauon ennen kuin jatkoimme kraatterin reunaa kohti Uhuru peakia. Ylhäällä oli reilusti lunta, minua vähän yllätti, miten paljon kraatterin luminen reuna muistutti vuoristoharjannetta. Auringonnousu oli sanoinkuvaamattoman upea, siinä hetkessä kun päivä alkoi sarastaa tuntui mahtavalta.Vaapuin lopulta Afrikan korkeimpaan kohtaan Uhuru peakille aamukahdeksan aikaan yhdessä telttakaverini kanssa, jonka kanssa olimme jakaneet muunkin vaelluksen toinen toistamme kannustaen. Täysiä tyylipisteitä en tästä huiputuksesta itselleni jaa, sillä opas auttoi kantamalla reppuani. Pääsin kuitenkin omin jaloin vuorelle ja sieltä pois, sinällään on kaikki syyt olla itseensä tyytyväinen.
Miten meni omasta mielestä
Moni sanoo Kilimanjaron olevan helppo vuori, onhan se "vain kävelyä". Huiputuspäivä kesti leiristä leiriin kesti kuitenkin 17 tuntia ja oli ainakin minulle todella raskas päivä. Jälkiviisaana todettakoon, että jos haluan jaksaa pitkiä aikoja vuorilla, pitäisi myös treenata kestävyyskuntoa enemmän.Yksi tekijä, jonka luulen vaikuttaneen voimien loppumiseen on eväspuoli. Otin mukaan proteiinipatukoita ja lisäenergiaa monessa muodossa, mutta enemmän olisi saanut olla snackseja. Kun ennen huiputusta vaelletaan monta päivää, alkaa energiavaje tuntua joka päivä lisää.Matkatoimiston varustelistaesimerkki toimi hyvin pakkaamisen tukena ja suunnileen vastaavat kamppeet riittivät hyvin. Kuljin koko matkan vaelluskengissä, ensimmäisinä päivinä kevyemmätkin tennarit olisivat kelvanneet, polku oli hyväkuntoista. Vaellussauvat olivat ihan ehdottomat. Auringon laskiessa oli viileää, jolloin oli hyvä olla merinovillaa ja lämmintä vaatetta useita kerroksia. Sadevaatteita tarvittiin vasta huiputusyönä, mutta hyvä oli niidenkin olla mukana.Kunnon lääkekaappi kannattaa ottaa varuiksi matkaan. Vatsalääkettä, särkylääkettä, silmätippaa, korvatippaa, sidetarpeita, vessapaperia, puhdistuspyyhkeitä, mitä nyt vaan voi kuvitella. Porukassa kaikenlaisille tropeille tuli tarvetta, niitä on hyvä varata laaja kattaus mukaan. Vuoristotaudin hoitoon tarkoitettua Diamoxia oli matkanjohtajalla.Kokonaisuutena reissu oli hyvin onnistunut ja olen tosi tyytyväinen, että lähdin matkaan. Ainutlaatuisen matkan lisäksi tiedän nyt entistä paremmin, millaista valmistautumista tuleville vuorireissuille tarvitsen.Jos vuorten valloitus Afrikassa kiinnostaa, lue myös: