Tutkimusmatkalle Beniniin!

Kaavailin alkuvuodesta, että tänä vuonna haluan matkustaa vähän fiksummin. Tehdä sellaisia matkoja, joilla on enemmän merkitystä, joko itselleni tai muille. Haluan olla kohteissa pidempään lyhyiden pyrähdysten sijaan. Suunnata myös uusille seuduille tuttujen Euroopan-kohteiden koluamisen sijaan.

Heinäkuun ensimmäinen päivä lähden reissuun, jossa kaikki nämä ajatukset yhdistyvät. Suuntana on pieni Beninin valtio Länsi-Afrikassa. Luvassa on ensimmäinen matkani Afrikkaan.

Reissu on Helsingin yliopiston ja Scandinavian Biopharman koordinoima tutkimusmatka, jossa kehitetään ripulirokotetta. Puolet matkalle osallistuvista saa testirokotteen, puolet plasebon. Ripuli on yksi yleisimmistä alle viisivuotiaiden lasten kuolinsyistä maailmassa, eli onnistuessaan kehitettävä rokote voisi auttaa monia ihmisiä. Aika siistiä!

Reissu kestää pari viikkoa, sen aikana osallistujat majoittuvat hotelleihin Grand-Popon kylässä Beninin rannikolla. Ohjelmaa ja neuvoja matkalaisille tarjoaa suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo. Beninin lisäksi olisi kiinnostavaa päästä käymään myös naapurimaa Togon puolella.

Vaikka kyseessä on ripulitutkimus, ei tarkoituksena tietenkään ole, että kukaan sairastuu. Reissun aikana saa seikkailla varsin vapaasti, kunhan majoittuu yöt sovitussa hotellissa. Ennen matkalle lähtöä Suomessa on tarvinnut antaa muutamia verikokeita ja ulostenäytteitä sekä muun muassa ottaa muutamia täydentäviä rokotteita, kuten keltakuume- ja hepatiittirokotteet. Omalta osaltani voin sanoa, että tähän mennessä tutkimushenkilökunta on ollut todella mukavaa ja hommat ovat sujuneet erinomaisesti.

Sen lisäksi, että tällä reissulla pääsee omalta pieneltä osaltaan edistämään lääketieteen kehitystä, on kyseessä melko edullinen tapa päästä kahdeksi viikoksi Afrikkaan, sillä matkan kuluja on tutkimuksen järjestäjien toimesta tuettu. Alle 30-vuotiaat osallistujat saavat myös lentojen hinnasta reippaan alennuksen. Uutiskirjeen mukana tuli juuri tieto, että lentolippujen hinnasta annetaan lisäalennus aivan kaikille osallistujille tietyillä lähdöillä. Jos juuri sinua kiinnostaisi osallistua, löytyy tutkimusmatkan sivuilta lisäinfoa.

Olen todella innoissani lähdössä matkaan, kohta voi jo alkaa pakata reppua!

Edellinen
Edellinen

Mutkia matkassa - kierros Afrikan lentokentillä

Seuraava
Seuraava

Kesäkuun kuulumisia