Etelä-Ranskassa kiipeilemässä
Syyskuun Marokon-reissun jälkeen ns. elämä tapahtui aika rytinällä, mutta haluan tallentaa tännekin tontille filmikuvat ja muistot marraskuun alun kiipeilyretkestä Etelä-Ranskaan.
Teimme aiemmin paljon kiipeilyreissuja ja pitkiä automatkoja entisen kumppanini kanssa, ja kun lokakuun lopussa lähdin yksin pienellä vuokra-autolla Brysselistä kohti etelää, olo oli vähintään ristiriitainen. Samaan aikaan surin tärkeän suhteen päättymistä, ja toisaalta olin vakuuttunut, että kyllähän minä tähän yksinkin pystyn.
Vietin ensin pari päivää Marseillessa, näin sattumalta kaupungissa ollutta ystävää ja kävin kiipeilemässä Sormioussa ja Marseillenveyeressä. Varsinainen reissukohde oli kuitenkin taas Saint Léger. Kävin siellä ensimmäisen kerran syksyllä 2020 koronasulkujen aikaan ja toisen kerran keväällä 2024, jolloin suunnilleen kaikki meni mönkään säästä ja reissuporukan dynamiikasta lähtien.
Saint Léger on ehdoton suosikkini Ranskan sporttikiipeilypaikoista. Laadukkaita, hienoja reittejä ja valtavan kaunis laakso. Paikka, jossa tunnen usein oloni todella tyyneksi ja rauhalliseksi.
Tällä kertaa osallistuin Mind, Body and Spirit -nimiseen kiipeilyretriittiin, jonka järjestivät ammattikiipeilijät Alma Estevan ja Daila Ojeda. Retriitin tarkoituksena oli syventyä kiipeilyn henkiseen puoleen: päätöksentekoon, pelon hallintaan ja taktiikoihin, joilla yrittää kovempaa ja rohkeammin. Kun ilmoittauduin mukaan, sanoin Almalle, että juuri näitä asioita minun pitää oppia kiivetäkseni paremmin.
Ensimmäiset pari päivää tehtiin paljon putoamis- ja keskittymisharjoituksia, ja sitten oli aika laittaa oppeja käytäntöön projektoimalla reittejä. Kiivettiin Saint Légerin lisäksi Buis le Baronniesissa ja Mollanz-sur-Ouvezessa.
Kynnys lähteä yrittämään reittejä, joilla olin edellisellä reissulla pettynyt ja hermostunut kyyneliin asti, oli aika korkea, mutta uudessa porukassa ja uudella mindsetillä kokemus oli aivan toisenlainen. Alma sanoi hyvin, että jos haluaa erilaisia tuloksia, tällä reissulla on kiivettävä eri tavalla kuin yleensä.
Erityisen paljon jännitti yrittää uudelleen vanha nemesistä Pensees Afghanes 6b+. Otin reitiltä isot hienot pannut ja lentäessäni kiljuin niin, että koko laakso varmasti kuuli. Mutta seuraavalla yrityksellä kiipesin harkitusti, en täydellisesti, mutta riittävän hyvin, että pääsin ankkurille asti puhtaasti. Tämä reitti oli varmaan koko vuoden 2025 merkityksellisin sendi minulle.
Oli hienoa pystyä kiipeämään vanhoja projekteja varmemmin ja huomata, miten vaikeammatkin reitit alkoivat tuntua mahdollisilta. Kiipesin mm. Maitre Vautour 6b+, ja kävin yrittämässä todella visuaalisesti hienoa Pilier de Rumeuria 6b+ myöskin uudestaan, se menee sitten ensi kerralla.
Meillä oli todella kiva porukka, ja olen kiitollinen siitä, että tuli lähdettyä uusien ihmisten kanssa reissuun. Kun lähdin ajamaan kotiin päin, nauratti elämä. Ehkä se siitä.
