Oppitunteja ja onnistumisia Alpeilta
Viime kesän alppireissulta multa jäi vähän hampaankoloon. Olin silloin kuukauden Chamonix’ssa, ja tuntui, että silloin tuli mentyä vähän liian helppoja reittejä ja sellaiset isot ponnistelut ja omien rajojen etsimiset jäivät vähemmälle.
Alppiloma, paras loma
Olen kiivennyt, ja kiivennyt. Viime kesänä tuntui, että kiipesin vähän liian helppoja, tänä vuonna olen yrittänyt kovempaa. Välillä se on tarkoittanut riemukkaita onnistumisen kokemuksia, välillä sitä, että reiteiltä on tullut turpaan aivan sata-nolla.
Kesän kuulumisia
Kirjoitin tammikuussa tavoitteistani alkuvuodelle, ja vaikka kesä onkin jo pitkällä, nyt voisi olla sopiva hetki katsoa, miten alkuvuoden suunnitelmien osalta on mennyt. Kyse ei oikeastaan ole mistään uudenvuodenlupauksista, vaan asioista, joihin haluan keskittyä ja joiden tekemisestä on tavalla tai toisella iloa.
Pikavisiitti Suomeen
Edellisestä kerrasta kun kirjauduin tänne blogisivulle onkin kulunut jo tovi. Mutta eipä siinä, onkin ollut vähän kaikenlaista. Koronasta toipumisen ja Kyproksen reissun jälkeen toukokuu kului työmatkoilla ja Alpeilla ja toimistolla painaessa, kesäkuu alkoi sekin tiukalla työrupeamalla ja pikaisella Suomen-reissulla.
Nikosia – Kyproksen jaettu pääkaupunki
Pyrähdin pääsiäisen viettoon Kyprokselle. Välimeren saari ei muutoin olisi varmaan kovinkaan korkealla mahdollisten matkalkohteiden listalla, mutta äitini asuu ja työskentelee täällä. Myös pikkuisko lensi päivää myöhemmin Helsingistä mukaan, joten perhelomalla ollaan.
Sky Garden – puutarha Lontoon kattojen yllä
Vihdoinkin! Lontoon Sky Garden on ollut paikka. jossa käymistä olen suunnitellut vuosikaudet, mutta olen aina ollut lippujen kanssa liian myöhään liikkeellä. Nyt kevään viikonloppureissulla vihdoin onnisti, ja sain liput ajoissa varattua.
Hautes Fagnes – retkipäivä Belgiassa
Brysselissä tuntuu, että luonto on kaukana. Puistoja on toki, mutta sellaisia varsin trimmattuja ja siistejä. Sain kavereilta auton lainaan viikonlopuksi, ja raskaan työviikon päätteeksi keräsin kasaan porukan lauantaiksi retkelle.
Pari Pariisi-vinkkiä 15. kaupunginosaan
Kevään reissuputki tuli päätökseensä, kiersin Eurooppaa ensin talvilajien parissa Norjasta Itävaltaan, sitten vielä työmatkalta Strasbourgista ystävien kanssa viikonlopuksi Pariisiin.
Junalla Alpeille: laskettelua Zillertalissa
Keski-Eurooppa on kyllä maata pitkin matkustamiseen mainio: hyppäsin Brysselistä torstaina aamulla junaan ja illalla olinkin sitten Deutsche Bahnilla perillä Itävallan Innsbruckissa, josta kaverit hakivat Zillertaliin viikonlopuksi laskettelemaan.
Jääkiipeilyä Pohjois-Norjassa - Arctic Ice Festival
Aloitin jääkiipeilyn talvella 2018 ja siitä lähtien olen joka talvi yrittänyt käydä nakuttelemassa edes vähän jäätä, ettei aivan unohdu, millaista hommaa se on. Tänä talvena innostuin ilmoittautumaan Pohjois-Norjassa Narvikin takana järjestettävään Arctic Ice Festival -jääkiipeilytapahtumaan.
Helmikuussa luettua, lautasella ja leffassa
Olen ollut alkuvuodesta paljon kotona, puuhaillut kaikenlaisia arkisia pieniä asioita. Loppukevääksi on tiedossa taas kaikenlaista menoa ja seikkailua, mutta nyt on tehnyt ihan hyvää pesiä kotona kaikessa rauhassa. Tässä blogiinkin muistiin muutamia vähän sekalaisia kivoja juttuja viime ajoilta.
Tavoitteita ja toiveita alkuvuodelle
Yleensä asetan tammikuussa tavoitteita koko vuodelle, monesti vieläpä samat tavoitteet vuodesta toiseen. Huomaan, että vuosi on vähän liian pitkä aika sitoutua tavoitteiden toteuttamiseen, kun mitään väliaikaisia merkkipaaluja tai seurantapisteitä ei ole.
Vähän vaisu vuosi
Iloista uutta vuotta! Yleensä olen julkaissut vuosikoosteen välipäivinä, mutta tällä kertaa vitkuttelin vuoden vaihteen ylitse. Viime vuoden summaaminen vaikutti alkuun aivan mahdottomalta tehtävältä, koko vuosi vaikutti taaksepäin katsottuna täysin tasapaksulta, vailla merkittäviä kohokohtia.
Pariisi marraskuussa
Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa.
Syysloman kiipeilyt Geyikbayirissa Turkissa
Törmäsin Geiykbayirin kiipeilyalueeseen ensimmäistä kertaa muistaakseni Pipo silmillä -blogissa muutama vuosi sitten enkä sen jälkeen ollut juuri suonut paikalle ajatuksia. Marraskuussa oli viikko lomaa töistä, ja kun löyhät suunnitelmat lähteä kiipeämään Espanjaan tai Kreikkaan kariutuivat, muistin yhtäkkiä Geyikbayirin.
Päivävaellus Troodos-vuorilla Kyproksella
Vietin elokuussa kuukauden Ranskassa Chamonix’ssa kiipeilemässä, yritin huiputtaa Matterhornin Sveitsissä, palasin pikaisesti Belgiaan, kävin työreissulla Strasbourgissa, kiipesin yhden viikonlopun halkeamia Saksassa ja sitten lensin Kyprokselle, palasin Belgiaan, pyyhälsin uudestaan töihin Strasbourgiin ja niin edelleen…
Majavien mailla - Isojärven kansallispuisto
Alkukesä Keski-Euroopassa on saanut kaupunkilaishiirenkin haaveilemaan luonnon rauhasta. Brysselistä kotimaahan matkustaessa oli toivelistani kärjessä olikin lähinnä painua metsään. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kansallispuistoista useampi on jo tullut tutuksi aiempina vuosina.
Päiväretki Hollantiin: Maastricht
Pikkusiskoni saapui viime perjantaina Brysseliin lomalle, parasta! On ollut outoa asua näinkin pitkään ulkomailla ilman, että perhettä ja kavereita on voinut kyläillä. Matkailurajoitusten helpottaminen vihdoin onkin todella tervetullut uutinen, vaikka korona-variantteja edelleen piisaakin.
Alkukesän kuulumisia
En ole hetkeen tehnyt tällaista perinteistä kuulumiskirjoitusta, niinpä ajattelin, että voisin pienen tauon jälkeen palata blogin pariin sellaisella. Keskeneräisiä kirjoituksia lojuu luonnoksissa useammasta aiheesta, mutta en oikein ole jaksanut viimeistellä niistä mitään.
Kevyt työpiste kotiin - Fem work desk
Reilu vuosi siinä meni, mutta hommasin keväällä vihdoin etätyöpisteen kotiini. Vaikka uusi työpisteeni onkin nätti ja näppärä, vähän emmin, haluanko pyhittää kodistani erillistä tilaa nimenomaan työteolle.